fi
Книжки
Eri Tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta 1994

«Sanotaan, että juttu on joskus pienestä kiinni. Tuskin sanonta kuitenkaan voi tarkoittaa mitään vähempää kuin mitättömän kokoista hiukkasta.» Vuonna 1991 Lahdessa sattuneessa henkirikoksessa avaintekijäksi muodostui ruutihiukkanen. Kioskille ammutun miehen murha oli mysteeri, jonka selvittäminen oli poliisille erittäin haastavaa. Todisteet, joista pienimpänä näistä ruutihiukkanen, osoittautuivat oleellisen tärkeiksi.
Vuonna 1993 vanhempi konstaapeli joutui henkirikoksen uhriksi, kun juuri putkasta päässyt 22-vuotias nuori mies ajoi hänen ylitseen. Mies oli aiemmin syyllistynyt useisiin varkauksiin, eikä hän katunut poliisin tappoa lainkaan. Tapaus sai osakseen runsaasti huomiota ja paheksuntaa.
Rikosreportaasi Suomesta 1994 sisältää näiden tapausten lisäksi selonteon palkkamurhasta sekä 21 tuhopolton sarjasta. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.

Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.
155 паперових сторінок
Дата публікації оригіналу
2021
Рік виходу видання
2021
Видавництво
Saga Egmont
Перекладач
Eri Tekijöitä
Уже прочитали? Що скажете?
👍👎
fb2epub
Перетягніть файли сюди, не більш ніж 5 за один раз